Hän sai minut myös tajuamaan, miten pahasti minua on viime vuosina loukattu. Join ystävän syntymäpäiväjuhlilla liikaa ja lähdin selvittämään päätäni kotiin. Kun pääsin ovesta sisälle, vetäisin känni-itkut vessan lattialla. Muistelin kaikkia niitä miehiä, jotka ovat pahoittaneet mieleni viime vuosien aikana. Miehiä, jotka ovat selkäni takana lähetelleet viestejä ystävilleni. Miehiä, jotka ovat ilman mitään selitystä, yhtäkkiä ja yllättäen lempanneet minut. Yksikään tapaus ei ole ollut itsessään merkittävä, mutta kun tapauksia on kertynyt toinen toisensa perään, ne ovat jättäneet minuun jälkensä.
Itku olisi todennäköisesti jäänyt tulematta ilman merkittävää humalatilaa, mutta ymmärsin sen myötä, minkälaisia haavoja miehet ovat minuun tehneet. Kolmonen on tuonut balsamia haavoihini. ”Palvoo maata jalkojen alla” on ehkä hieman voimakas ilmaisu, mutta mies vaikuttaa olevan totaalisen ihastunut minuun. Hän haluaa viettää minun kanssani kaiken liikenevän vapaa-aikansa, skippaa jo sovittuja tapaamisia minun vuokseni, pitää minua hyvänä, kuiskailee korvaani, miten ihana olen, haluaa tavata ystäviäni ja tutustua harrastuksiini. Hän on luultavasti kiltein mies, jonka kanssa olen koskaan ollut – olematta kuitenkaan täydellisen tahdoton, tossun alla oleva lammas.
Tein iltojeni iloksi listausta miehistä, jotka ovat loukanneet minua. Suurimmasta osasta tapauksia olen raportoinut blogissa jo aiemminkin, joten tämä on hieman vanhan kertausta.
- Teatterin baari. Ilmassa on pientä flirttiä, pohditaan jatkoja yläkerrassa. Harkitsen kotiin lähtemistä, kun mies hieroo polveani ja sanoo, että totta kai minunkin pitää lähteä jatkoille. Ilahdun ja päätän lähteä mukaan. Portaissa mies katoaa, ja kun viidentoista minuutin päästä vihdoin löydän hänet, hän puolestaan on löytänyt seurakseen suomenruotsalaisen prinsessan kotelomekossaan. Ajelen aamuyön pikkutunneilla taksilla kotiin ja kun pääsen sänkyyn, purskahdan itkuun. En sen vuoksi, että olisin reilun puolen tunnin tuttavuuden perusteella kuvitellut hänen olevan elämäni mies. Vaan sen vuoksi, että minusta tuntui siltä, etten kelpaa kenellekään. Nurkan takana on aina joku, jolla on pidemmät sääret, kauniimmat kasvot, parempi huumorintaju ja fiksummat jutut.
- Risteily, adonis ja pitkät suudelmat. Risteilyn jälkeen mies lisää minut kaverikseen Facebookissa. Hän ei kuitenkaan kiitä viestillä yhteisestä illasta – sen sijaan hän päättää lähettää viestin samalla risteilyllä mukana olleelle ystävälleni, jossa hän toteaa, että olisi mukavaa tutustua ystävääni paremmin. Ei, hänkään ei ollut elämäni mies. En silti voi väittää, etteikö hänen käytöksensä olisi loukannut ja satuttanut minua.
- Baari-ilta keskustassa. Baaritiskillä tuntematon mies haluaa tarjota minulle ja ystävälleni juomat. Juttelemme hänen kanssaan vähän aikaa ja menemme sitten tanssilattialle. Lattialla saan oivalluksen – saatan ehkä olla kiinnostunut miehestä! ”Nyt menet sitten juttelemaan sille ennen kuin se katoaa”, ystävä patistelee. Eipä tarvitse, sillä mies lähestyy meitä tanssilattialla. ”Onko teitä mahdollista tavata muulloinkin”, hän kyselee meiltä. Kaverini ei ole kiinnostunut miehestä, joten hän lähestulkoon kääntää tälle selkänsä ja tuijottelee muualle. ”Joo, voin antaa numeroni”, minä sanon. Mies ottaa numeron talteen. Sen jälkeen hän kääntyy ystäväni puoleen – jonka kehonkieli viestii ”älä tule lähelle, älä puhu mulle”. Mies ei anna sen häiritä vaan sanoo, että oikeastaan hän on kiinnostunut tapaamaan vain ystävääni, ei minua. En musiikista johtuen kuule keskustelua, mutta kaverini kertoo sen minulle miehen lähdettyä pois. Aina ei voi voittaa eikä edes joka kerta.
- Sinkkubileet. Kamala tarjonta, mutta kaikkien sammakoiden keskeltä löytyy helmi. Kivannäköinen, mukavan ja fiksun oloinen mies, joka haluaa tavata minut uudestaan. Vaihdamme numeroita ja sovimme treffit. Tapaamme perjantai-iltana, käymme ensin kahvilla ja sen jälkeen syömässä. Välillämme ei ehkä ole suuren suurta kemiaa, mutta viihdyn miehen seurassa enkä keksi hänestä mitään negatiivista sanottavaa. Haluan siis tavata hänet uudestaan. Ei se kemiakaan välttämättä parissa tunnissa synny. Parin päivän säädyllisen odottelun jälkeen laitan hänelle viestin ja kysyn, haluaako hän tavata minut uudestaan. Kuluu päivä, toinen. Lopulta saan vastauksen. Ei kiinnosta, mutta se ei johdu minusta. (Tietenkään...) Hän yrittää vielä toipua erostaan eikä ole valmis uuteen suhteeseen tai edes tapailuun. Parin viikon päästä ystäväni näkee hänet oopperassa naisen kanssa. Työkaveri, maybe?
- Tapaan nettideittien merkeissä mukavan miehen. Laitan hänelle seuraavana päivänä viestin ja kyselen, olisiko hän halukas tapaamaan minut uudestaan. Hän ei koskaan vastaa.
- Käyn deiteillä erittäin potentiaalisen miehen kanssa, ja sovimme alustavasti uudesta tapaamisesta. Parin päivän kuluttua hän ilmoittaa, että hänen äitinsä on kuollut ja tästä johtuen hän ei ole tällä hetkellä kiinnostunut tapailemaan ketään. En kuule hänestä tämän jälkeen mitään.
- Tapaan baarissa kiinnostavan oloisen miehen, joka pyörii ympärilläni kuin ampiainen mansikkamehulasissa. Yhtäkkiä miehen käytös muuttuu, hän ei enää katso minua silmiin, vetää takin päälleen ja häipyy jatkoille toiseen paikkaan pyytämättä minua mukaansa. WTF?
Onneksi olkoon =). Vaikka blogi on hauska, niin ei olisi ehkä ollut suotavaa, että olisit joutunut kirjoittamaan sitä myös seuraavat neljä vuotta.
VastaaPoistaIhanaa, että olet löytänyt varmaankin hyvän miehen!
VastaaPoistaMitenkään vähättelemättä karuja kokemuksiasi, joista kerroit yllä, panin merkille, että kaikki tapaukset ovat olleet hyvin tuoreita tuttavuuksia eli sinua ei ole kohdeltu kaltoin seurustelusuhteessa. Jos se nyt mitään lohduttaa...
Ihanaa kuulla, olen tosi onnellinen puolestasi! Deittimarkkinat ovat kyllä aika raa'at, sen huomasin itsekin. Mutta sinnikkyys palkitaan :)
VastaaPoistaPs. Muutin itse juuri yhteen nettideittini kanssa, jonka tapasin lokakuussa. Hänellä oli samanlaisia kokeumuksia kuin sulla ja oli jo päättänyt heittää hanskat tiskiit. Mutta sitten me tapasimme <3
Kiitos kaikille onnitteluista :-) Suhteemme on vielä toki alussa, joten aika näyttää, mihin tämä johtaa :-)
VastaaPoistaIkäviä ihmisiä ja huonoa käytöstä, mutta ei nyt sentään itkun arvoista.
VastaaPoistaHuonomminkin voisi olla: Mun eka oikea poikaystävä ja ensirakkaus käytti mua härskisti päästäkseen eroon pitkäaikaisesta tyttöystävästään, johon oli kyllästynyt. Minä en naiivina ymmärtänyt ollenkaan mistä on kyse ja sain ympäristön vihat niskaani. Ex-tyttöystävä suuttui ja loukkaantui, eikä mua sit enää tarvittukaan.
Seuraavalle sällille kelpasi seksi, mutta ei hän muuten halunnut seurassani näyttäytyä. Olin niin rakastunut että siedin kohtelua ja muita naisia vuosia.
Kolmannen kanssa meninkin sitten naimisiin vain todetakseni, että hän oli väkivaltainen. Kymmenenen vuoden suhteen ja yhden lapsen jälkeen hän sai tarpeekseen hakkaamisestani ja lähti toisen naisen matkaan.
Kypsässä kolmenkympin iässä tapasin netissä nykyisen mieheni, joka ei yllättäen halunnutkaan käyttää minua hyväkseen tai kusettaa. Olemme olleet yhdessä 14 vuotta, ja tähän voisi vaikka tottua;)
Huh.. Kokemustesi valossa omat tuttavuuteni ovat lähinnä koomisia.
Poista"Sinkkubileet"-tapaus ei ole mitenkään itkun arvoista. Tai edes muutenkaan hirveää. Huonoja käytöstapoja, toki. Mutta jos avoimmuus ei (jotenkin) tuntemattomien ihmisten suhteen ole must, niin ko. mies ei vaikuta sellaiselta tapaukselta mistä olisi kannattanut loukkaantua. Mä sanon näin siis itse miehenä ;)
VastaaPoistaKun tuo tapaus kuulostaa mun korvaan sellaiselta skenariolta, jota naiset harrastavat ihan ilman omantunnontuskia. Huono säkä tietty siinä että ystävä näki hänet...jossain.
Mä en aivan ole käsittänyt tätä Helsingin pienuutta ja pieniä piirejä. Mun oma kaveri-/tuttavapiiri on omassa asuinkaupungissa kuitenkin ehtinyt kymmenen vuoden aikana kasvaa ihan mukavasti. En mä silti tunne ketään joka tietäisi jonkun joka tietäisi jonkun joka on nähnyt jonkun deittikumppanin toisen miehen/naisen kanssa niin sanotusti edustamassa :D
Ja vielä tästä aiheesta: Onnittelut suhteen alusta. Toivottavasti numero kolmonen ei todistaudu "lampaaksi" tai et itse kuohi häntä ;)
Ei näistä tapauksista mikään ollut yksittäisenä sellainen, että niiden takia olisi kannattanut itkeä (ylipäätään nämä miehet eivät ole sen arvoisia, että heidän takiaan kannattaisi vuodattaa kyyneleitä). Se olikin se kumulaatio, mikä aiheutti pahaa mieltä.
PoistaJa kiitokset onnitteluista - kuohiminen ei tosiaan ole suotavaa, ja vaikka lampaat onkin tosi kivoja, pehmoisia ja pörröisiä määkijöitä, lammasmainen luonne saattaa johtaa tossun alle, mikä ei ole hyvä juttu ;-)
Luettuani noita sinulle tehtyjä ohareita ja kusetuksia minulla alkoi melkein seisomaan. Niin hyvältä se tuntuu, että kaltaisesi statusmiestä etsivä pinnallinen nainen ottaa välillä takkiinkin, eikä pelkästään pompi ruusupedilltä ruusupedille.
VastaaPoistaAah, mahtavaa. Blogini aiheuttaa siis myös stondiksia. Jes, hyvä minä!
Poistapakko kommentoida, vaikken hirveesti oo tätä sun blogia lukenutkaan :D enkä tarkota mitenkään herjata tai lisää loukata loukattua tällä kommentillani, mutta pakko sanoa, että vähällä oot päässy! vielä joskus, kun opit olemaan ottamatta TUNTEMATTOMIEN ihmisten ajattelemattomasta toiminnasta itseesi, niin tulet todennäköisesti melkoisen onnelliseksi :) melko useaan kohtaan liittyi vieläpä alkoholi. nyt vähän asennetta kohdilleen ja itsetuntoa hakemaan - muuten et tässä elämässä ehdi muuta kuin loukkaantua ihmisille!
VastaaPoista31v mies - tekisi mieli sanoa tähän jotain provosoivaa, mutta yritän hillitä itseni. Oikeastaan olisi parempi, etten sanoisi mitään, mutta se on jo liikaa vaadittu.
VastaaPoistaTyydyn vain toteamaan, että tuo katkeruutesi ja vihasi naisia kohtaan on todella huolestuttavaa. Ihan objektiivisesti ajatellen. Pystyn kyllä jollain tasolla ymmärtämään mistä se ehkä kumpuaa, (en sano täysin ymmärtämään, koska en tiedä mitä olet kokenut), mutta oli syy mikä tahansa, sen seuraus tapauksessasi ei ole mitenkään elämääsi parantava seikka. Millään tasolla.
Suosittelen ihan oikesti ammattiavun etsimistä, enkä tarkoita tätä mitenkään alentuvasti, huumorilla, tai millään muullakaan tavalla, kuin että kannattaa löytää joku rakentava kanava tuon vihan ja katkeruuden purkamiseen. Muutoin pilaat oman elämäsi ihan itse.
T: toinen ihminen, joka myös voisi alkaa vihaamaan kaikkia maailman miehiä ja naisia niin halutessaan. Syitä kyllä löytyisi pilvin pimein.
Mitäpä kuule "toinen ihminen" luulisit, että minulle on tehty? Mikä on syy tähän? Mikä sukupuoli on ollut minulle uskoton, tehnyt ohareita ja suhtautunut alentuvasti, ja kuinka kauan?
PoistaMeillä on vain yksi elämä. Mahtaako olla järkevää käyttää se vihaamiseen ja pahassa olossa vellomiseen vai olisiko rakentavampaa tehdä elämällään jotain muutakin (joka sitten tarkottaisi sitä yllä mainittua avun hakemista)?
PoistaPohdin tässä itsekseni, että mitkä mahtavat olla fiilikset kuolinvuoteella, jos elämän suurin saavutus on ollut stondiksesta raportointi jonkun ventovieraan, pinnallisen ja statushakuisen naisen blogissa.
Asian voi sanoa rakentavasti. Niin kuin bloginpitäjä tässä tekee. Ei se, että mitä sanoo ja miksi, vaan se että miksi tahtoo käyttää (rajallista) energiaansa ja (rajallista) aikaansa vihaamiseen.
PoistaItsekin voisin vihata naisia kun jok'ikinen oma seurustelusuhteeni on vakavasta tilanteestaan huolimatta mennyt päin honkia. Ja kaksi kertaa kolmesta se on ollut nainen, joka on miehen tunteilla leikitellyt ja pitänyt sitä ihan normaalina tapana käyttäytyä. Mutta en kuitenkaan raaski velloa siinä rapakossa niin kauan kun on mahdollista johonkin parempaan...
Mahdolliseen nais/miesvihaan on varmaan useita syitä, mutta tavallaan ymmärrän näitä netissä meuhkaavia AT-miehiä. Olenhan (tavallaan) yksi heistä. Ulkonäkö ei saata olla kaksinen, liikutaan porukoissa, joissa on vähän vapaita naisia, huonot sosiaaliset taidot jne. Potenttiaalisten naisten kohtaaminen saattaa rajoittua pariin vuodessa - jos yhteenkään. Tätä kun jatkuu vuodesta toiseen, niin voihan siinä alkaa katkeroitumaan. Itseä ei tosiaan tällainen nettihuutelu kiinnosta, mutta eipä minua haittaa, jos joku haluaa kiukkuaan näin purkaa. Ei kannata provosoitua, vaikka provosoitaisiin. Turha nostattaa verenpaineita jostain nettikirjoittelusta.
VastaaPoistaJuu, olisi varmaan itselläkin helpompaa, jos en olisi saanut XY-sukupuolikromosomiparia geneettisissä arpajaisissa. Nyt sitä joutuu kuuntelemaan kavereiden (naisia) tilityksiä miten nettideittien inboxissa on päivässä 80 viestiä, tai miten mies on kokenut pakottavaa tarvetta jättää oma bussipysäkki väliin, kun vastapäätä on istunut niiiiin viehättävä nuori nainen. Traagista heistä on kuulemma myös se, että on joutunut olemaan jopa 1½ vuotta ilman miestä (amatöörit...pisteet menevät bloginpitäjälle neljästä vuodesta), säätöjä kyseisenä aikana toki on ollut. Ongelmansa siis kullakin X-D.
Pointtini ei suinkaan ollut se, ettenkö ymmärtäisi. Ymmärrän erittäin hyvinkin nuo syyt pahaan oloon ja tarpeeseen meuhkata muille, jos heitä vähän elämä päähän potkii kun itseä elämä on muussannut maantiejyrällä maanrakoon jo vuosien ajan.
VastaaPoistaSe mikä itseäni häiritsee eniten on, on luokittelu AT- ja YT ja ties mihin miehiin ja naisiin. Oli siihen sitten kuinka paljon indikaatioita käytännössä. Mitä enemmän niistä meuhkaatte ja alattte luokittelemaan itseänne ja muita ihmisiä sen mukaan, sitä enemmän kaivatte kuoppaa itsellenne. Kuka haluaa luokkayhteiskunnan takaisin? Tai kastijaon? Kun niistä ollaan muutama vuosikymmen yritetty aktiivisesti päästä eroon, nyt miehet itse ovat tuomassa niitä takaisin, jotta voivat jotenkin perustella itselleen miksi eivät saa naista. Tai toisinpäin. Sitten kun ollaan itselleen saatu aivopestyä päähän, että koska paviaaneillakin on hierarkia ja vain alfa-urokset saavat naista, niin ilmeisesti sitten ihmisilläkin ja kas kummaa, en ole alfa-uros, joten olen tuomittu elämään pohjalla ilman naista, koska kyllähän paviaanien säännöt pätevät ihmisnaaraisiinkin. Ihan suorilla varskin.
Eli kyllä minuakin v...aisi jos koko ajan uskottelisin itselleni, että ei voi mitään, naiset ovat yhtä järkeviä kuin kiimaiset paviaanit jotka antavat vain alfoille, eli minulle ei jää mitään, koska nyt olen vain jotain ö-sarjaa. Hyvähän siinä on sitten antaa itsensä tuudittautua turvallisuuden tunteeseen siitä, että on vain ö- jotain, eikä se tule ikinä muuttumaankaan, joten ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin jatkaa vihaamista.
Luokkayhteiskunta tai kastijako käytännössä tekevät täysin mahdottomaksi ikinä noustakaan mistään ö-luokasta ylemmäksi, joten kannattaa varoa mitä puheillaan ja toiminnoillaan edesauttaa tapahtumaan.
Mies31v, olen aidosti pahoillani siitä mitä olet joutunut kokemaan. Se ei silti oikeuta sinua olemaan törkeä kirjoittajaa kohtaan ja kirjoitin kommenttini siksi, että ymmärtäisit sen. Ja ennenkaikkea ymmärtäisit sen, että sinun on vain pakko päästää vihastasi ja katkeruudestasi irti naisia kohtaan, olivat he sitten tehneet sinulle mitä tahansa. Sillä elämä menee sillä tavalla, että vain ne jotka pystyvät itse antamaan anteeksi, pystyvät vielä tulemaan onnelliseksi ja olemaan vapaita. Oli viha ja kaunan pito kuinka oikeutettua tahansa. Tiedän sen omasta kokemuksesta.
T: toinen rikkinäinen
Nainen voisi minut parantaa. Ei siihen mitään muuta tarvita. Ihmisen luontainen tila on yhteiselämä vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Kun minä tai muut AT-miehet palautetaan aikuisen ihmisen luontaiseen tilaan, niin luonnottomassa tilassa elämisestä aiheutuneet ongelmat poistuvat.
Poista31v mies, sinua ei voi parantaa kukaan muu kuin sinä itse. Niin kauan kuin jätät vastuun elämäsi laadusta muille ihmisille, et voi olla todella onnellinen tai edes tyytyväinen.
PoistaTuo edellinen anonyymin kommentti oli täyttä asiaa. Käytännön vinkkinä sen verran, että jos käytät aikaasi lukemalla ja kommentoimalla mat/pua -aiheisia keskusteluja ja blogeja, niin lopeta se. Välittömästi. Vaikka samanmielisten seura voi tuntua tavallaan hyvältä, niin pohjimmiltaan mitään parannusta tilanteeseesi ei ole saavutettavissa, ennen kuin revit itsesi irti porukasta, joka yrittää kiteyttää ihmissuhteiden koko kirjon kaksi- tai kolmekirjaimisiin lyhenteisiin.
Meinasin kommentoida juurikin samaa kuin Jokivaris. Toinen ihminen ei ole mikään oikotie onneen, ei myöskään parisuhde. Jos on valmiiksi paha olo, ei nainen ole mikään ihmelääke, joka yhtäkkiä ja yllättäen korjaisi kaiken kuntoon. Ei voi olla onnellinen yhdessä, ellei ole ensin onnellinen yksin. Toisekseen katkeruutesi on sitä luokkaa, että se todennäköisesti karkottaa varsin tehokkaasti naiset ja kaikki muutkin ihmiset ympäriltäsi.
PoistaSinun pitäisi myös ymmärtää, että tämä universumi ja tämän universumin naiset eivät ole sinulle tai kenellekään muullekaan at-miehelle mitään velkaa. Yhdelläkään naisella ei ole velvollisuutta ryhtyä parantamaan sinua. Se sinun on tehtävä aivan itse, kuten Jokivaris kirjoittaa.
Olen myös samaa mieltä anonyymin kanssa siitä, että on turha jäädä rypemään itsesääliin tyyppisesti "mutku mä oon at-mies enkä mä saa sen takia naista koskaan, kun ne panee vaan alfoja". Se tuskin johtaa haluttuun lopputulokseen. Jos haluaa muutosta elämäänsä, pitäisi asioille varmaankin tehdä jotain sen sijaan, että syljeskelee kotona kattoon ja käy raportoimassa erektiostaan netissä.
PoistaEli siis olisi parempi olla kaltaistesi pinnallisten, kaiken ilman omaa ansiota saaneiden kokoomusämmien keskuudessa, lipomassa kohteliaasti egojanne, jotta teillä olisi mukavampaa. Ei tule tapahtumaan.
PoistaSatuin saamaan äskettäin käsiini Tukilinja -nimisen lehden, jossa oli Jere Äppelqvistin kolumni aiheesta Vammaisena eroryhmässä. Lainaan tässä pääkohdan hänen kirjoituksestaan:
Poista"Olin antanu vammaisuudelleni liian suuren painoarvon eroprosessissa. Ryhmäkeskustelujen edetessä sain kuulla toisilta miehiltä täysin samanlaisia tuntemuksia kuin itsellänikin oli."
Kirjoittaja oli siis vertaistukiryhmän ainoa kehitysvammainen mies, mutta tarvittiin ns. "tavis" -miesten ryhmä ympärille, jotta hän ymmärsi, etteivät eron syyt olleet hänen kehitysvammaisuudessaan vaan siinä, että kaikilla ihmisillä on samanlaisia ongelmia ja vaikeuksia, jotka kuuluvat ihmisyyteen.
Hän toteaa toisen hyvän pointin kolumnissaan:
"Meillä kaikilla on varmasti jokin erityinen ominaisuus, jolle annamme liian suuren painoarvon vaikeuksien keskellä. Meillä on ilmeinen tarve selittää asioita itsemme kautta, tähän me olemme taipuvaisia luonnostamme. Lentävä lause "Kaikki ei ole sitä, miltä näyttää" on aivan oikea. Tämän (ero)kokemuksen kautta olen koettanut itse harjoitella ja vähentää "vammaisena olemista" ja keskittyä ihmisenä olemiseen."
Kuten Jokivaris ja blogin kirjoittajakin jo totesivat, toisen ihmisen harteille ei voi laittaa taakkaa oman onnellisuuden tai tyytyväisyyden saamiseksi. Katkeruus ja vihapuheet ja itsesäälissä rypeminen eivät hyödytä yhtikäs mitään, oli niihin kuinka oikeutettu tahansa.
Ne päinvastoin vain pahentavat tilannetta, sillä harvemmin kukaan haluaa viettää aikaansa sellaisen ihmisen kanssa, jonka suusta tulee pelkkää vihaa ja katkeruutta ja jonka maailmankatsomus muodostuu eläinten hierarkia-järjestyksen redusoidusta mallista ihmisten suhteen.
Esimerkiksi minulla on joitakin ystäviä, tuttavia, naapureita ja sukulaisia, jotka valittavat koko ajan. Syitä siihen on monia ja pystyn hyvin ymmärtämään mistä se paha olo kumpuaa, mutta sitä valitusta tulee koko ajan. Aina kun näen heidät, suusta tulee pelkkää vihaa, vihaa ja vihaa. Enemmän tai vähemmän peitellysti.
Olen huomannut alkavani välttelemään näitä ihmisiä heidän perusnegatiivisen elämänasenteensa takia, koska en yksinkertaisesti jaksa sitä. Varsinkin kun tiedän toisenlaisiakin tapauksia ihmisistä, joilla ihan aikuisten oikeasti olisi syytä vihata koko maailmaa koko ajan ja huutaa pahaa oloaan kurkkusuorana kaikille vastaantulijoille. Tekevätkö he kuitenkaan niin, eivät, koska ovat opetelleet käsittelemään traumansa ja katkeruutensa opettelemalla antamaan anteeksi ensin itselleen ja sitten toisille ihmisille. Jotkut jopa Jumalallekin.
Se, ettei saa seksiä tai puolisoa tässä elämässä, ei ole pahin mahdollinen kohtalo, mikä ihmistä voi kohdata. En sano tätä väheksyäkseni yksinäisyyden aiheuttamaa tuskaa, sanon sen sen takia, että elämässä jokainen ihminen joutuu kärsimään monenlaista tuskaa tavalla tai toisella. On vaan parempi hyväksyä se elämään kuuluvana tosiseikkana ja opetella sellainen elämänasenne, jossa pystyy antamaan anteeksi ja menemään eteenpäin.
Piti varovaisesti todeta blogistille, että ehkä niillä rasittavilla länkyttäjillä on takanaan vastaavia (tai reilusti pahempia) kokemuksia ja katkeruutta hyökyvä nettikirjoittelu on heidän tapansa purkaa pahaa mieltä siinä, missä blogisti itkee omassa hiljaisuudessaan. Mutta tästähän olikin käyty jo melko kattava keskustelu, ja esim. "31v mies" allekirjoitti tämän uskoakseni omalta kohdaltaan. Tämä "toisen rikkinäisen" kirjoitus olikin sitten loistava vastakommentti tuohon ja teki oikeastaan etukäteen turhaksi koko pohdintani. Ja olen toki itsekin sitä mieltä, että jos harmitus alkaa kasaantua, blogistin tapa purkaa sitä on varmasti rakentavampi kuin naisvihan suoltaminen netin joka nurkkaan.
PoistaKeskustelu sai minut miettimään myös omia kokemuksiani. Minullekin on kertynyt sen verran rukkasia, että turhautumista voisi usein leikata veitsellä. Minua on myös petetty (joskaan ei erityisen törkeästi) parisuhteessa, joten saatan ymmärtää katkeroitumista. Itse opin ajan myötä kuitenkin käsittelemään tapahtunutta jollain tavalla. En vihaa sen takia itseäni tai minua pettänyttä ihmistä. Arvostukseni itseäni kohtaan ei pysyvästi laskenut, toista ihmistä kohtaan kyllä. Ja tämä on minusta oleellista; jos joku ihminen toimii törkeästi, se on hänen häpeänsä, ei minun. Minun ei myöskään pidä sen takia pilata omaa elämääni tukahduttamalla se paksun katkeruuden alle. Ja vaikka sama tapahtuisi minulle useasti, en koe olevani siihen syypää tai ansaitsevani sitä. Minä kohtelen ihmisiä edelleen hyvin, ansaitsen heidän luottamuksensa ja pidän lupaukseni, vaikka — ja erityisesti KUN — he pettävät minun luottamukseni. Jos alan kohdella muita ihmisiä törkeästi kokien jotenkin ansainneeni oikeuden siihen, vajoan heidän tasolleen ja aiheutan vain lisää mielipahaa uusissa, tapahtuneen suhteen täysin viattomissa ihmisissä.
Ehkä ikävintä on, kun on vihainen toiselle ihmiselle ja haluaisi näyttää sen hänelle, mutta ei usko hänen välittävän mielenilmauksesta(kaan) tippaakaan. Se tuntuu tekevän itsen aseettomaksi ja turhauttaa. Mutta minusta silloin paras tapa nousta tapahtuneen yläpuolelle on kääntää selkänsä ja kävellä pois. Se ei ehkä ole aitoa anteeksiantamista, mistä täälläkin moni on puhunut. Mutta parhaimmillaan sillä voi saada itselleen mielenrauhana. Jotkut jopa sanovat, että paras kosto on menestyä ja olla onnellinen omassa elämässään. En tiedä, onko se oikeasti toimiva kosto (varsinkaan, jos toista ei asia voisi vähempää hetkauttaa), mutta oma onnellisuus on toki riittävä "palkinto" jo itsessään.
@DorianK: Viisaita sanoja. Monet kohdat kuulostavat hyvin buddhalaisilta. Minä en enää muista kuka sanoi näin, oliko se Buddha vai joku muu, mutta: "Kosto ja katkeruus on kuin heittelisi vihan kohdetta tulisilla hiilillä. Pahimmin ne polttavat heittäjän kädet."
Poista@Tapsa: Itse olen uskonnollisesti täysin riippumaton yksilö, mutta ymmärrän tuon mielleyhtymän. Tosin täytyy sanoa, että en tosiaan liene mikään malliyksilö anteeksiantamisen jalossa taidossa, ja noiden kirjoittamieni periaatteidenkin kanssa tulee varmasti hetkittäin lipsuttua. Mutta parhaani teen, etten yleistäisi yksittäisten ihmisten tekoja koskemaan kaikkia esim. heidän sukupuolensa edustajia — tai itseäni yleisemmin, vaikka kohdalleni osuisi enemmänkin samankaltaisia ikäviä sattumuksia.
PoistaUnohtui lisätä tuon edellisen kommentin perään: onnea ja menestystä blogistille alkavaan parisuhteeseen! Toivottavasti se herättää vastaavia tuntemuksia myös jatkossa, vaikka se sitten tarkoittaisi tämän blogin hiljalleen näivettymistä.
Vaikka emme luokittelisi millään termeillä eri ihmisiä eri luokkiin, niin kuitenkin toiset saavat helpommin seuraa kuin toiset (eri syistä). Tietenkin luokittelu voi olla itsensä toteuttavaa. Jos ajattelee, että kun olen tällainen ATM/ATN, niin en minä koskaan ketään löydä. Asiolle voi ehkä tehdä jotain (tai sitten ei). YTM:sta voi tulla ATM, ja toisinpäin. Esimerkiksi nuoruuden pelimies voi vaikka vanhemmiten alkoholisoitua, jolloin saanti voi rajoittua juomaremmin Riittaan - jos edes häneenkään. Naisen seuranhaku voi taas vanhemmiten vaikeuta, koska miehet kuolevat keskimäärin aikaisemmin. Ulkoinenkin kauneus rapistuu aikanaan jne.
VastaaPoistaJokaisella eläinlajilla on omat parinvalintatapansa, sekä se miten naaraat jakautuvat urosten kesken. Yleistä kuitenkin lienee, että eläinlajien urokset kilpailevat keskenään naaraista. Tällöin osa uroksista ei pääse koskaan parittelemaan, jolloin niiden geenit häviävät populaatiosta. Seksuaalivalinta on yksi luonnonvalinnan muodoista. Sopii myös miettiä miten paljon kulttuuri vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen. Ihminen on muiden eläinten kaltainen, mutta kuitenkin eroaa niistä ajattelunsa, kulttuurinsa ja teknologiansa
ansiosta. Kuitenkin nämä saavutukset ovat vain joidenkin tuhansien vuosien ikäisiä, sitä ennen olimme tosiaan "vain" ihmisapinoita savannilla. Kait olemme niitä osittain vieläkin.
Anteeksi että kommentoin, mutta...
PoistaYTM:stä ei voi tulla ATM. Elleivät naiset sitten aloita jotain solidaarisuuskampanjaa keskenään. Ylemmän Tason Miehen pointti on juuri siinä, että hänellä on jotain sellaista mitä naiset tahtovat. Olkoon se sitten vaikka komea ulkonäkö, omaisuus tai akateemisuus...ei ne oikeasti tuosta vain lopu niin sanotusti seinään.
"Esimerkiksi nuoruuden pelimies voi vaikka vanhemmiten alkoholisoitua..."
Mikä pelimies se sellainen on joka itsensä päästää niin pahaksi? Oikea pelimies jatkaa "pelaamista" koko ikänsä ja pahimmillaan siinä sivussa saa niin paljon naisia, jotka eivät tätä ymmärrä, että naisten vaatimustaso pysyy typerryttävän korkealla.
Alemman Tason Miehestä taas on paaaaaaljon vaikeampaa tulla YTM (puhumattakaan siitä että pysyisi sellaisena) noin niin kuin luonnollisesti.
Siinä missä nainen voi olla "omana itsenään" ATN, KTN tai YTN, on miehen aina yritettävä enemmän. Ei sitä voikaan odottaa että naiset sen ymmärtäisivät kun eivät voi nähdä sitä omin silmin.
"Tällöin osa uroksista ei pääse koskaan parittelemaan, jolloin niiden geenit häviävät populaatiosta."
Tämähän se perinteinen kuittaus on, koska a) eläimiä me ollaan kaikki, ja b) näin sanomalla ei tarvitse suoraan sanoa että on ihan oikeudenmukaista että geenit (lue: suvut) häviävät kierrosta.
Toisin sanoen: jos joku kokee olevansa parempi kuin joku toinen, on vain ookoo että vain toinen heistä saa mahdollisuuden lisääntyä.
Tämähän sinäänsä menee pieleen jo siinä, että pahemman luokan Alfauros laittaa niitä geenejä kiertoon valehtelemalla ja manipuloimalla. Että sitten ne geenit pysyy parhaiten kierrossa, kun naiset tahtovat uskoa että jokainen Alfauroksen pano on oikein koska luonnollisuus.
Pakko nyt heittää kommentti vaikka tuntuu, että oma mielenterveyteni rupeaa myös järkkymään, kun näitä tekstejä luen.
PoistaTunnen muutamankin alkoholisoituneen "alfauroksen".
Ai että miten voi olla mahdollista? Koska ihminen nyt vain sattuu olemaan moniulotteisempi olento kuin eläimet yleensä.
Blogitekstiin yleensä: tuntemattomien ihmisten kuin myös ihan läheisten ja jopa oman itsen käytökselle voi sen miljoona syytä. Niitä on ihan turha spekuloida tai arvostella,kun ei tiedä ihmisen elämästä mitään. Ja vaikka tietäisikin jotain, ei tiedä kaikkea.
Harvalla meistä on niin hyvä itsetuntemus, että osaa selittää kaikkien omien reaktioidenkaan taustoja.
Elämä on paljon mielekkäämpää, kun ottaa asiat asioina. Ei sen enempänä eikä vähempänä.
31 v mies: tsemppiä! Pyri löytämään onni ja elämän kauneus ihan omana itsenäsi. Se on tottä, että kukaan muu kuin sinä itse ei voi tehdä sinua täysin onnelliseksi.
Unohda tämä ihmisten luokittelu ja kohtaa myös itse ihminen ihmisenä. Kunnioittaen, rakastaen ja ilman mitään ennakkoluuloja tai tuomitsemista. Ja huomaat, miten ihanaa elämä on! Miten ihania jopa ihmiset ovat!
T: Isla, joka pintaliitäjästä ihmisvihaajaksi ja siitä puunhalaajaksi muuttui, onneksi.
Ei eläimilläkään johtoasema ole mikään pysyvä ominaisuus. Laumoissa, joissa johtavalla uroksella on paritteluoikeus, saattaa johtaja vaihtua nopeaankin tahtiin. Kilpailu johtopaikasta on kovaa ja lauman kannaltakin on hyvä, jos geenejä tulee useammasta lähteestä. Tämä pätee susi- ja leijonalaumoihin kuten myös moniin laumoissa eläviin kasvissyöjiin: Afrikan vesipuhvelit nyt tulevat ensimmäisenä mieleen.
PoistaIhmiset muuttuvat elämänsä aikana paljon. Joku kauniskasvoinen, hyväkroppainen poika saatta olla koulun suosituin, mutta hänellä voi nousta kusi päähän, repsahtaa juomaan tai lihoa muodottomaksi. Varakkaan perheen pojan isä saattaa menettää yrityksensä ja rahat loppuvatkin. Siinä menevät sitten urheiluautot ja näköalahuoneistot. Yllättäen naisten kiinnostus katoaakin. Toisaalta monet kiltit ja kunnolliset pojat ovat tytöille täysin näkymättömiä, kunnes vasta kolmenkympin jälkeen alkaakin herätä kiinnostus vakaisiin, luotettaviin miehiin, joiden itsetunto on ammatin ja elämänkokemuksen karttuessa kasvanut terveisiin mittoihin. Minä olen tästä hyvä esimerkki. Monet luokan tytöistä tuskin muistavat minua kouluajoilta. Olin niin huomaamaton. Nykyään vientiä riittäisi vähän liiankin kanssa, vaikka en ole miljonääri, en aja avoautolla, enkä käytä rahaa naisten juottamiseen yökerhoissa.
Naisten elämässä on myös kiertoa, joka liittyy pääsääntöisesti ikään. 17v diskoprinsessa ei välttämättä enää 34-vuotiaana kiinnostakaan ketään. Aina on nuoria tyttöjä tulossa tanssilattialle. Se on erityisen julmaa, koska vuosien karttumiselle ei kukaan voi mitään. Siinä on paljon vaikeampi yrittää parantaa omaa asemaansa. Kyllä sekin saattaa onnistua. Joidenkin ulkonäkö paranee iän myötä luonnostaan tai sitten voi laihduttaa ja kiinteytyä. Toiset löytävät oman tyylinsä tai juttunsa vasta aikuisena ja saavat sen myötä itsevarmuutta, mikä tekee heistä kiinnostavia.
(Jatkan vielä, kun ajatus lensi napin painalluksen jälkeenkin)
PoistaKumma, että lähinnä miehet valittavat MAT-kohtaloaan. Miehet voisivat kuitenkin tehdä omalle markkina-arvolleen paljonkin. Miehen rooli on moniulotteinen: se ei riipu pelkästään iästä, ulkonäöstä ja vartalosta. Mies voi olla mielenkiintoinen koska hän on älykäs, varakas, hyvännäköinen, hauska, vahva, sosiaalinen, musikaalinen tai taitava jossain muussa. Moniin noista asioista voi vaikuttaa. Ulkonäkö- ja käyttäytymisvinkkejä on tässä blogissa jo ollutkin. Ehkä tärkeintä olisi itseluottamus, joka voi kummuta myös jostain muusta lähteestä kuin naisten suosiosta. Miksei voisi mennä vaikka terapiaan, jos ei mitään muuta keksi?
tuskin terapialla saa apua itseluottamus ongelmiin?
PoistaSaa nimenomaan. Kun oppii ymmärtämään itseään, omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan, niin siinä samalla syntyy terve käsitys itsestä. Se "minä en ole mitään eikä minusta koskaan tule mitään" ei ole terve käsitys itsestä. Meissä kaikissa on hyviä ja huonoja puolia.
PoistaTerapia voi auttaa myös ihan käytännön tasolla. Jos jollekin haitallisella käytökselle löytyy selitys, esimerkiksi miksi on niin vaikea puhua julkisesti tai miksi ei voi luottaa vastakkaiseen sukupuoleen, niin sitäkin käytöstä on mahdollista muuttaa. Meissä on myös yksinkertaisesti persoonallisuuseroja, joille ei ole sen kummempaa selitystä tai syytä. Joku on ujo ja arka, ollut aina. Ei sekään ole vika vaan ominaisuus. Ammattiauttaja voi auttaa näkemään siinä myös hyviä puolia ja auttaa elämään asian kanssa.
Ratkaisukeskeinen lyhytterapia voi auttaa nimenomaan yksittäisiin ongelmiin. Sellaiseen on tavallisellakin ihmisellä varaa. Analyyttiset psykoterapiat kestävät muutaman vuoden kerran-pari viikossa. Jos sellaiseen haluaa Kelan tukea, niin pitää muistaa hakuvaiheessa korostaa sitä, miten nykytilanne uhkaa työkykyä. Kelan tehtäviin ei kuulu parisuhteen löytämisen tukeminen.
Väärinymmärryksiä ja väärin ymmärryksiä.
PoistaMinähän en missään vaiheessa sanonut uskovani luontoon tai sen sääntöihin ihmisten sosiaalisissa yhteisöissä. Oli varmasti kivaa harrastaa valittua lukemisen ymmärtämistä ;)
Ja niin...ihminen on todellakin monimutkainen olento.
Mutta että joku jaksaa väittää TODELLISEN pelimiehen olevan se sellainen "pelimies", josta tulee alkoholisti ja muutenkin surkeamman loppuelämän elävä kuin sen ei-pelimiehen, näkee hän elämän naiivina sarjana asioita ja yltiöoikeudenmukaisena. Vaikka elämä suurimmaksi osin ei ole reilua.
Isla tuossa myös tuli maininneeksi niin sanotun onnenkeksi-diibadaaban:
"Elämä on paljon mielekkäämpää, kun ottaa asiat asioina. Ei sen enempänä eikä vähempänä."
Ei se oikein mene noin. Ei me oikein voida ottaa asioita vain asioina, se ei ole kovinkaan inhimillistä ;)
Totta, on inhimillistä velloa itsesäälissä ja muissa negatiivisissa tunteissa, mutta se ei ole kovinkaan kannattavaa. Itseasiassa se on itsetuhoista. Minä rakastan itseäni ja haluan itselleni pelkkää hyvää. Siksi en halua velloa.
PoistaEihän se tietenkään aina onnistu, mutta kokoajan paremmin kuitenkin.
Isla
"Yhdelläkään naisella ei ole velvollisuutta ryhtyä parantamaan sinua. "
VastaaPoistaEikö tämä nyt ole aika kaksinaismoraalista. Miksi puhut velvollisuudesta, mikset puhu halusta. Miehet kyllä auttavat naisia, itsekin olen tehnyt niin useasti. Miksi te naiset ette? Miksi te naiset tuijottelette vain omaan napaanne ja olette itsekkäitä, etsitte vain sitä valmista pakettia, mitään vaivaa ei haluta nähdä. Tiedän useammankin miehen, joka on auttanut rikkinäistä naista, itsekin olet rikki, ja kylläpä vaan se mies näyttää toimivan aikamoisena ihmelääkkenä.
Miksi mies ei saisi toivoa samaa?
Eikö naiselle tule siitä hyvä olo, että saa auttaa toista, tuntea itsensä tärkeäksi, elämänsä merkityksellisemmäksi?
Mutta ei, teille naisille tärkeintä on vaan ne perhosenne, rakkauden huuma ja mies vain pelkkä väline tämän tunteen saavuttamiseen.
Ei saa ei. Mies ei saa uhriutua, vain naisella on tämä oikeus, vaikka pillahtaa itkuun itsesäälistä, ja heti löytyy miehiä, jotka on valmiita lohduttamaan.
Mies saa yksin selvitä ongelmista, omista ja muiden.
Mies - jalompi sukupuolista
Minussa on se ero esim. mies kolmeykköseen, että olin onnellinen ollessani sinkku ja olen edelleen onnellinen tässä orastavassa parisuhteessa. En tunnistanut sinkkuna ollessani itsessäni mitään korjaustarvetta, johon olisin odottanut apua miehiltä. Päinvastoin - yksi sinkkuna olemisen hyvistä puolista oli ja on mielestäni se, että säilyy kaikenlaiselta parisuhdedraamalta ja siten pahalta mieleltä.
PoistaTakavuosina olin jonkunasteisesti masentunut. Parisuhde ei missään määrin tuonut helpotusta olooni, vaikka se hyvä suhde olikin. (Enkä kyllä tuolloinkaan ryhtynyt suhteeseen siinä toivossa, että se toinen ihminen jotenkin parantaisi minut, vaan siksi, että satuin tapaamaan ihmisen, johon ihastuin ja rakastuin.) En siis oikein osaa uskoa siihen, että parisuhde olisi yksiselitteinen avain onneen, jos itsellä on paha olo. Toki se voi antaa sysäyksen avun hakemiseen (=ammattiauttajan pakeille hakeutuminen).
Noin ylipäätään en ymmärrä tätä mies/naisjaottelua, jossa pyritään kilpailemaan siitä, kumpi on parempi sukupuoli. Kumpaakaan ei olisi olemassa ilman toista, joten kai tässä jonkunlaisessa rauhanomaisessa symbioosissa tulisi pyrkiä elämään.
Parisuhde tuo helpotuksen jos sen puute on syy pahaan oloon? Onko se sitten on varmaan ihan persoonakohtainen juttu. ja se miten hyvin itse tiedämme syitä tuntemuksiimme, se on kai itsetuntemusta.
PoistaRoskaa. Sinä olet tässä blogissa tehnyt pilaa miehistä, nauranut niille, haukut sammakoiksi ja muuta epäkypsää. Jos sua on kohdeltu kaltoin, olet sen tänne kirjannut. Mistä muusta syystä olisit tehnyt sen kuin mielipahasta. Ehkä tämä blogi on sulle ollut kanava, jolla olet voinut päästä tilanteen yli ja välttänyt katkeruuden, koska olet saanut muilta myötätuntoa.
VastaaPoistaJos sä olisit ollut onnellinen sinkkuna, olisitko nähnyt todellakin kaiken tämän vaivan, kestänyt ne kaikki itkut, jos et olisi kaivannut vierellesi toista ihmistä? Väitätkö todella?
Kirjoitukseni pointti ei ollut siinä, kumpi sukupuoli on parempi. Tarkoitukseni oli herätellä sua.
Kyllä mä näen, että meillä pitäisi olla ihan velvollisuus auttaa, yrittää auttaa muita ihmisiä. Sanot, ettet ole velkaa - kyllä olet. Sinuakin on autettu monin tavoin, vai kiellätkö?
Enkä tällä nyt viittaa yksinomaan mies 31:een, mutta yleisesti.
Mä vaan vihaan niin tätä sisäinen sankari-potaskaa. Kaikki me ollaan riippuvaisia toisista ihmisistä ja halutaan ymmärrystä, läheisyyttä ja kontaktia. Miksi pitää teeskennellä ja esittää jotain yksinäistä onnellista, joka on pelkkä myyttiolento.
Minä kirjoitan tätä blogia, koska satun pitämään kirjoittamisesta. Se on minulle harrastus. Sinkkublogia kirjoitan nimenomaisesti siitä syystä, että eteeni on sattunut iso kasa koomisia deittejä / nettideittiviestejä, jotka olen halunnut jakaa muillekin. Esim. pusakka- ja elevaattorimiehen kaltaiset tapaukset eivät ole satuttaneet minua, vaan lähinnä deitit ovat olleet koomista osastoa.
PoistaBlogin tyylilaji on ironissävytteinen ja sen tarkoitus on viihdyttää / hauskuuttaa lukijoita (siis suurimman osan kirjoituksista, toki mukana on ollut myös asiapainotteisia tekstejä ja nyt viime aikoina myös asiallisista / onnistuneista deiteistä kertovia raportteja, joissa nyt ei sinänsä ole mitään viihdyttävää tai hauskaa). Suurin osa lukijoistani tuntuu ymmärtävän tämän katkeria at-miehiä lukuun ottamatta. Voin tosin ymmärtää mistä se johtuu, sillä juttuni tuskin naurattavat tätä lukijaryhmää. En kylläkään koskaan ole suunnitellut heistä / teistä blogini kohderyhmää, mutta täällä te näytätte pyörivän lukemassa turhanpäiväisen ja pinnallisen ihmisen juttuja. Jostakin syystä ne näyttävät kiinnostavan niin paljon, että niitä kannattaa kommentoidakin.
Mitä onnellisuuteen tulee, olen elänyt viimeiset pari vuotta yhtä elämäni onnellisimmista ajanjaksoista. Olen ollut sitä ennen niin pitkään parisuhteessa, että sinkkuelämä on ollut tervetullutta vaihtelua ainaiseen parisuhdedraamaan. En väitä, ettenkö heikkoina hetkinä olisi kaivannut rinnalleni toista ihmistä, mutta pääasiassa olen ollut tyytyväinen olotilaani. Sinun ei tarvitse sitä uskoa - minulle riittää, että itse tiedän, olenko onnellinen vai onneton. Ja jos sinä et pysty olemaan onnellinen yksin, se ei tarkoita sitä, etteikö joku muu pystyisi siihen.
Minä viittasin noilla naisten velvollisuuksilla seksiin ja seurusteluun. Jos naisten velvollisuudella katkeria at-miehiä kohtaan tarkoitetaan sääliseksiä ja suhdetta, joka perustuu naisen puolelta puhtaasti sääliin, en ole kiinnostunut levittämään haarojani, vaikka se voisi jonkun pahaa oloa hetkellisesti lievittää. Muu auttaminen, vaikkapa lähipiiriin kuuluvan at-miehen neuvominen ja tsemppaaminen naisasioissa onkin sitten eri asia.
En ole katkera. Miksi niin luulet? Myönnän, että tekstini oli motiiveiltaan kiero, no siinä oli useampia motiiveja. Mua kiinnosti sun reaktiosi, mutta väistit taas tehokkaasti asian ytimen -pieni pettymys.
PoistaTässä on väärinkäsityksiä useampiakin. Tarkoitin yksinäisyydellä yksinäisyyttä, sinä ilmeisesti ilman parisuhdetta olemista, mutta tässä olet selkeästi sinä väärässä. Sinä et ole ollut yksin, mitä ilmeisemminkään. Saat seuraa tarvittaessa, ei tarvita muuta kuin mennä baariin, sinulla on ystäviä, ystäväpiiri.
Ohhoh - tarkoitit naisten velvollisuuksilla seksiä ja seurustelua. Miten ihmeessä olisin voinut sen ymmärtää noin?
Tarkoitin sanoa, että yksinäisyydestä selviämistä ei saisi jättää yksinomaan yksinäisen selvitettäväksi, vaan kyllä muiden ihmisten pitäisi tulla vastaan. Ammattiavusta on helppo puhua, mutta Suomessa todellisuudessa hyvin vaikeaa ja silloinkin erittäin kallista saada, mikäli ei ole kyse vakammasta esim. itsetuhoisia ajatuksia ym.
Se kierompi motiivi. Luin juttusi, jossa dumppasit miehen sen takia, että hän oli hiukan epävarma. Yritin saada sellaisen reaktion, josta olisin pystynyt tulkitsemaan, kadutko joskus antaneesi pakit jollekin miehelle antamatta hänelle mahdollisuutta. (Ymmärtänet, että tuollainen, jos mikä aiheuttaa miehessä katkeruutta.)
Taisin kuitenkin poistaa tekstistäni oleellisen osan, ihmisen pyrkimyksestä olla hyvä ihminen. Sinä ilmeisesti järkeistät asian kuten yllä: Et ole mitään velkaa, sulla ei ole velvollisuutta.
Menestynyt ihminen ei voi ymmärtää niitä, jotka eivät menesty. Ne pitävät menestymistä omana ansionaan, ei näe, miten paljon onnea heillä on ollut, miten paljon he ovat saaneet apua muilta, lähtien lapsuudesta jne. Siinä syntyy harha omasta kaikkivoipuudesta -> "Sisäinen sankari"- Sarasvuolaisuus.
Anonyymi: "Menestynyt ihminen ei voi ymmärtää niitä, jotka eivät menesty. Ne pitävät menestymistä omana ansionaan, ei näe, miten paljon onnea heillä on ollut, miten paljon he ovat saaneet apua muilta, lähtien lapsuudesta jne. Siinä syntyy harha omasta kaikkivoipuudesta -> "Sisäinen sankari"- Sarasvuolaisuus"
PoistaOlet oikeassa tuon ilmiön suhteen, valitettavasti. Jos ei ole itse kokenut jotain samaa, ei voi todellisuudessa ymmärtää mitä toinen käy läpi. Ja todellisuudessa ei siltikään pysty täysin ymmärtämään koskaan toista ihmistä, vaikka olisi käynyt samat asiat läpi, sillä kaikki kokevat asiat subjektiivisesti.
Ulkoinen menestyminen on ehkä miehille tärkeämpää itsetunnon kannalta kuin naisille. On totta, että naisen on ehkä helpompaa kestää sitä, että on vain nainen ilman meriittejä, kuin miehen vastaavasti. Miestä mitataan puhtaasti saavutusten perusteella. Mielestäni keskustelu MA-teoriastakin pohjautuu tähän. Miehet luokittelevat siinä ihan omatoimisesti itseään. Koko yhteiskunta huutaa, että ihmisarvoa ei ole, eikä mies ole mikään, ellei suorita ja saa jotain aikaiseksi tässä elämässä. Ura on luotava ja perhe elätettävä siinä sivussa. Kaunis vaimo, fiksut lapset ja omakotitalo, hieno auto pihassa ja kiva titteli käyntikortissa, se alkaa olla perusmittari menestyjille.
Kaikki eivät kuitenkaan saa noita, vaikka tekisivät kovasti töitä, vaikka onnistuisivatkin, vaikka yrittäisivät kaikkensa. Elämä on epäreilua ja sen takia sanoinkin jo aiemminkin, että anteeksi on opittava antamaan. Niin omille epäonnistumisille, kuin elämälle yleensäkin, sillä kaikki ei todellakaan ole aina itsestä kiinni ja omista ponnisteluista riippuvaista. Sen takia on joskus myös vaan pakko oppia päästämään irti ja hyväksymään tilanne sellaisenaan, oli se miten surkea tahansa.
Eräällä tapaa se on luopumista, ja oikeastaan suruprosessi. Vaikeinta siinä on päästää irti haaveista, jotka eivät toteutuneetkaan, mutta niin on pakko tehdä, jotta ei hautautuisi katkeruuteen.
Itse olen opinnut sen kantapään kautta, kun tajusin, etten esimerkiksi todennäköisesti saa koskaan kaipaamaani ydinperhettä tai haluamaani uraa, yrityksistä ja kovasta työstä huolimatta. Noista seikoista johtuen olen oppinut arvostamaan kohtaamiani ihmisiä lähelläni. Olen kiitollinen siitä, mitä olen saanut. Ja myönnän aivan avoimesti, että tuskin osaisin olla, ellen olisi joutunut luopumaan niin monesta perusasiasta elämässäni.
Oma elämänkatsomukseni pohjautuu kristillisiin arvoihin, jolloin itseäni lohduttaa ajatus siitä, että elämälläni on a) tarkoitus b) olen arvokas ihan ihmisenä ilman meriittejä.
Käytännön hyöty on myös se, että saan seurakunnasta tarvittaessa niin keskusteluapua kuin sosiaalisia kontakteja ja vertaistukea kaikenlaisiin ongelmiin, koska ihmisiä sieltä löytyy laidasta laitaan.
Tiedän kyllä, että monelle nousee tuon seurakunnan tarjoaman avun suhteen karvat pystyyn jo tässä vaiheessa, mutta sanonpahan vaan, että myös sieltä on saatavissa apua yksinäisyyteen. Eikä siihen tarvitse sen kummempaa vakaumusta, enemmänkin rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta mennä sitä apua kysymään. Eikä minulla ole tarvetta tuputtaa vakaumustani muille.
"Miehet luokittelevat siinä ihan omatoimisesti itseään. "
PoistaKyllä ilmiö on ihan todellinen. Kysyntä on niin epätasaisesti jakautunutta. Top 10 miehistä tapellaan kynsin hampain, jopa varastetaan varattuja toisilta naisilta, samaan aikaan on runsaasti mukavia sinkkumiehiä, joiden kysyntä lähenee nollaa.
Jossain tapauksessa voi ehkä olla, että ATM-luokittelu voi johtaa siihen, että mies lakkaa yrittämästä. Useimmiten syynä on kuitenkin huonot kokemukset ja halu suojella itseään. Jos pettymyksiä kasaantuu paljon, tauon pitäminen on vain fiksua. Jossain vaiheessa pitäisi kyllä uskaltautua takaisin markkinoille. Mutta mistä motivaatio, jos takana pelkkiä pettymyksiä?
Itse en ole uskonnollinen, mutta joitakin samoja arvoja kyllä elämässäni pidän punaisena lankana. Kuten lähimmäisenrakkaus ja juuri tuo itsensä arvokkaana pitäminen ja rakastaminen.
PoistaMinäkin olen käynyt sisäistä kamppailua siitä etten halua elää elämääni kuten "pitää". Tunne siitä, että näin pitää olla tai en ole mitään sai minut masentumaan. Onneksi. Sillä kun aloin kokoamaan itseäni uudelleen, tuntui kuin olisin syntynyt uudelleen, saanut uuden mahdollisuuden.
Surutyötä teen ajoittain vieläkin ja saatan vaipua epätoivoon, mutta nyt minua kuitenkin kannattelee ajatus siitä, että olen todellakin arvokas, kaunis ja rakastettava ihminen kaikkine piirteineni ilman mitään meikkiä tai feikkiä.
Ja että voin todellakin tehdä elämästäni juuri minun näköisen.
Olen aina ihastunut ihmisten sisimpään. Siksi tuntuikin kauhealta, kun syvimmissä syövereissä rupesin vihaamaan ihmisiä.
Nyt tuntuu helpottavalta huomata, että rakkaus on palannut. On palautunut kyky nähdä harmaan sävyjä ja ihminen ihmisenä, joka on kokenut ties mitä hedelmöittymisen jälkeen ja kaikki nämä asiat ovat häneen jälkensä jättäneet.
Yritän tässä kai vain sanoa, että kipuilu on merkki jostain. Ja kun saa selville, mistä, voi alkaa työstämään ongelmaa.
Ulkoinen maailma saattaa tuntua olevan ongelman ydin, mutta useimmiten se ydin löytyy omasta itsestämme ja monesti myös erittäin syvälle haudattuna.
Isla
Missähän voisi tutustua IRL ihmisiin, jotka ovat enemmän kuin sinä ja vähemmän kuin bloginpitäjä?
Poista31v mies: Villi veikkaus - varmaan jossakin muualla kuin tässä blogissa?
PoistaAnonyymi 2. elokuuta 2012 21.36: Katkeralla viittasin vänisijöihin, jotka pyörivät 24:sen sinkut-palstalla ja ilmeisesti osittain myös tässä blogissa saamistani kommenteista päätellen. Kyllä, minä tarkoitin parisuhdetta, kun sanoin, että olen ollut onnellinen sinkkuna / yksin. En ollenkaan epäile, etteikö mieli olisi kohtuullisen matala, jos parisuhteen lisäksi ei omaisi yhtään ystäviä tai minkäänlaista tukiverkostoa. Tämäkin vaikuttaisi osittain olevan itseään ruokkiva kehä: kuten jo muutamassakin kommentissa yllä on todettu, katkerat ja negatiiviset ihmiset karkottavat muut ihmiset melko tehokkaasti ympäriltään.
Minä en ole dumpannut ketään pelkästään sen vuoksi, että joku on ollut epävarma. Kokonaisuus ratkaisee. Jos viittaat kommentillasi mieheen, jonka kanssa kävin treffeillä sen deittisumani yhteydessä, tiesin, etten halua tavata häntä uudestaan jo ennen kuin huomasin, että hän on epävarma. (Enkä nyt välttämättä luokittelisi häntä at-mieheksi - yksi kaverini sattui samaan treenipaikkaan kanssamme ja oli sitä mieltä, että mies on komea.) Miehestä ei kuulunut deittien jälkeen mitään (vaikken siis sanonut treffien päätteeksi, etten ole kiinnostunut tapaamaan toista kertaa), joten en nyt oikein osaa potea huonoa omaatuntoa tuosta tapauksesta.
Noin yleisesti ottaen en myöskään pode kovin suuria tunnontuskia siitä, etten "anna miehelle mahdollisuutta". Jos ei nappaa, niin ei nappaa. En minä ajatellut ryhtyä käymään treffeillä kenenkään kanssa säälistä. Sanoit, että at-miehissä aiheuttaa katkeruutta se, ettei heille anneta mahdollisuutta. Mitä se mahtaa aiheuttaa, jos naiset kävisivät at-miesten kanssa treffeillä puhtaasti säälistä? Tuntuuko se jotenkin paremmalta? Minulle tulisi ainakin suhteellisen pateettinen olo, jos saisin tietää, että joku mies ei ole ollut pennin vertaa kiinnostunut minusta, mutta on tavannut minut uudestaan vain sen vuoksi, että on säälinyt minua. Verrattuna siis siihen, että mies tapaa minut kerran ja ilmoittaa sen jälkeen ystävällisesti, ettei välillämme ole riittävästi kemiaa (tms. "korrekti" selitys), joten hän ei ole kiinnostunut tapaamaan minua uudestaan. Valitsisin ehdottomasti jälkimmäisen vaihtoehdon omalla kohdallani.
Mitä noihin velvollisuuksiin tulee, minkälaisia velvollisuuksia naisilla on mielestäsi ventovieraita at-miehiä kohtaan? Jos saa at-mieheltä nettideittiviestin, pitääkö lähteä treffeille säälistä? Pitääkö pysäyttää at-mies kadulla ja yrittää antaa vinkkejä pariutumiseen? Kuten totesin, olisin enemmän kuin valmis auttamaan lähipiiriin kuuluvaa at-miestä (esim. työkaveri, sukulainen, tuttava) neuvomalla ja tsemppaamalla, mutta minkälainen velvollisuus minulla tai muilla naisilla on ventovierasta at-miestä kohtaan? Olen käyttänyt melko monta tuntia vapaa-aikaani siihen, että kirjoitin blogiini ohjeita at-miehille muun muassa siitä, miten naisia kannattaisi lähestyä ja miten tyyliään kannattaisi muuttaa, että naisten kiinnostus heräisi. Kuinka moni nainen on tehnyt samaa? Ehkä ohjeistani ei ollut mitään hyötyä kenellekään, mutta ainakin yritin parhaani.
Ääsh! Kun minä puhun siitä, että antaa miehelle mahdollisuuden, sinä ymmärrät, että pitäisi mennä treffeille säälistä.
PoistaMinä uskon, että hyvinkin ymmärtäisit, mitä tarkoitan, jos vain haluaisit.
Mulle on jo se aivan mahdoton ymmärtää, että voi dumpata toisen yksien treffien perusteella. Siinä ajassa ei voi mitenkään oppia tuntemaan toista. Näin tekee lähes kaikki naiset. Ja sitten toisaalla puhuvat sielun kumppanuudesta näkemättä asiassa mitään ristiriitaa. Sä et ole tainnut puhua sielun kumppanuudesta, no siitä rehellisyydestä sulle pisteet.
Joo, jos ne sun vinkit AT-miehelle on noita pelimiesvihjeitä, saattaa olla parempi jättää antamatta. Ne ei johda ainakaan mihinkään itsensä hyväksymiseen.
Olen ollut muutamillakin treffeillä, joilla olen mielessäni pyöritellyt epäuskoisena päätäni ja pohtinut, kuinka nopeasti kehtaan poistua paikalta loukkaamatta toista osapuolta. Jos tapaisin tämmöisen ihmisen uudestaan, kyse olisi tosiaankin puhtaasti säälistä.
PoistaJos tapaa ei-kiinnostavan miehen ja samalle viikolle on sovittu vaikkapa vielä kolmet muutkin treffit kolmen eri miehen kanssa, ei-kiinnostava saa todennäköisesti pakit. Aika on valitettavasti rajallista, joten jos nainen ei halua ryhtyä jonkunlaiseen laupeudentyöhön, hän ei todennäköisesti halua tavata uudestaan miestä, joka ei ensitreffien perusteella nappaa yhtään. Tämä on valitettava tosiasia.
Mitä siihen mainitsemaasi epävarmaan mieheen tulee, olisin itse asiassa mahdollisesti voinut tavata hänet uudestaan, jos takana ei olisi ollut erittäin onnistuneita deittejä kolmosen kanssa (minulla synkkasi hänen kanssaan tavalla, jota en ole kokenut yksilläkään muilla nettideiteillä, joten muut deitit hänen jälkeensä tuntuivat melko laimeilta) ja jos edessä ei olisi ollut deittejä kolmen muun potentiaalisen miehen kanssa.
31v mies: Mielenkiintoisiin, sytyttäviin ihmisiin voi tutustua missä vain. Työ, opinnot, harrastukset, erilaiset tapahtumat.. kun itse tekee asioita, joista nauttii ja on kiinnostunut, ja ennakkoluulottomasti tutustuu uusiin ihmisiin löytää varmasti myös hengenheimolaisia.
PoistaIsla
Oho, tähän onkin tullut useampi kommentti. Sen verran tuosta, että ei sitä välttämättä tarvitse hyväksyä, että osa eläimistä ei pääse lisääntymään. Toisaalta, onko lisääntyminen ja seksi jokin ihmisoikeus? Ja toisaalta taas, kyllä kaiken maailman miehenhyypiöt saavat jälkikasvua (against all odds).
VastaaPoistaBlogin kirjoittajan vinkit ovat ihan hyviä ja hyvää tarkoittavia, mutta monesta ATM:stä ne varmaan tuntuvat samalta kuin terve ihminen tsemppaisi neliraajahalvaantunutta nousemaan ylös ja lähtemään kävelemään. Jos nyt vähän liioitellaan, ei kuitenkaan kovin paljoa =D. Nainen, ikähaarukassa 16-40, pääsee (yleensä) aika pitkälle miesten kanssa, jos vain muistaa pitää itsestään huolta, eikä syödä kuin virtahepo. Varsinkin, jos muistaa pitää vaatimukset miehen suhteen kohtuullisina. Eräskin tukeva nainen valitti, ettei saa huomiota seurueessamme, koska siinä oli eräs kaunis nainen mukana. Noh, valittaja laihdutti sitten itsensä normaaleihin mittoihin, ja kas, hän sai välittömästä ihan mukavan insinöörin miehekseen.
Muutenkin oma kokemukseni on, että naisille annetaan anteeksi enemmän kuin miehille. Heikko ja sairas nainen voi mennä ihan hyvin "kaupaksi". Tiedän useita vakavasti masentuneita naisia joilla on psyykkisesti terve mies, vastaavasti monet ongelmaiset
miehet ovat yksin. Joku voisi tässä vaiheessa alkaa mussuttamaan ahtaasta maskuliinisen suorittajan roolista, jossa ei paljon heikkoutta suvaita...Noh, ainakin miehet keskimäärin lähtevät naisia aikaisemmin tästä murheen laaksosta - naisia useammin vielä oman käden kautta. En sitten tiedä on tällä mitään tekemistä ahtaiden roolien kanssa.
Hienoa jos rauhaset alkavat heräilemään.
VastaaPoistaTämä lista "loukkaajista" on kyllä kuin jostain paatuneen narsistin päiväkirjasta. Miehen äiti kuolee, mikä syy sellainen muka on jäädä pois treffeiltä, sika! Ja toinen sika onkin kiinnostunut jostakusta toisesta eikä juuri Minusta.
Selvästi kaltaisiani AT-miehiä. Pahoittelen kaikkien miesten puolesta.
Ah, puolueeton persoonallisuusanalyysi on nyt siis vahvistanut minun olevan narsisti. Pitäisiköhän minunkin käydä tutkituttamassa pääni ja hakea apua jo lähipiiriäni ajatellen, etten tuhoa heitä narsistisella luonteellani... Persoonallisuushäiriöt tosin ovat ilmeisesti hieman hankala parannuskohde, jos olen oikein ymmärtänyt.
PoistaEn muuten tiedä huomasitko, mutta anonyymi lukijani oli käynyt jättämässä sinulle kommentin dopamiinia-tekstiin: http://sinkkuelamaahellsinki.blogspot.fi/2012/07/dopamiinia-serotoniinia-ja.html?showComment=1343420972147
Jaa-a, määreeni "kuin jostain" antaa varaa tulkinnalle, että et välttämättä ole "narsisti"... No olettaisin tuon kirjoituksesi olevan jonkinlaista tulosta hieman ajattelemattomasta yrityksestäsi keksiä edes-jotain "loukkauksia", mitä joku on voinut tehdä. Tiedostan myös, että empatiakyky on ihmisillä ylipäätään normaalisti aika rajoittunut melko kapeaan joukkoon tuttuja ja "omaan" ryhmään kuuluvia ihmisiä. Jossain aina kulkee raja, jolla erotetaan "toiset".
PoistaKait narsismi on aika universaali piirre kaikilla ihmisillä, joillain sitten vain selvästi patologisemmin. Itsellänikin huomaan kyllä selvää "narsismia", mutta arvelen sen olevan melko normaaleissa puitteissa, vaikka ehkä hieman parisuhdepuutteen korostamana. Olen kyllä tuntenut ihmisiä, joilla se taitaa olla aika selvästi näiden normaalien puitteiden ulkopuolella.
Mutta pahempiakin analyysejä voisi ihmisistä tehdä:
"Saksalaislehti muistuttaa vertauksellaan siitä, että Facebook-profiilin omistaminen on jo nykyisin merkki normaalisti käyttäytyvästä ja tasapainoisesta ihmisestä, jolla on mitä todennäköisimmin sosiaaliset verkostot kunnossa.
Sen sijaan sosiaalisen median ulkopuolelle jättäytyminen voi kieliä vaarasta ja paljastaa jopa psykopaatin."
Minulla ei ole Facebook-profiilia!
Tai no teknisesti ottaen on, mutta siellä lukee: "Minulla ei ole yhtään ystävää, eikä tule!" Se ei todellakaan ole normaalia, eikä kerro tasapainoisesta ihmisestä.
Kyllä tuo keltainen lehdistö osaa uutiset kehitellä, ei voi muuta sanoa. Lainattujen juttujen logiikkakin on todella rautaista. Jos parilla mielenvikaisella ei ole Facebook-profiilia, niin tokihan siitä voidaan jo vetää johtopäätös, että jokainen muukin profiiliton on "potentiaalinen murhaaja". Yhtälailla voisin väittää, että koska molemmat herrat söivät lihaa ja joivat joskus olutta, niin kaikkia lihansyöjiä ja oluen ystäviä voi pitää potentiaalisina murhaajina. Kyllähän tuossa jo on kausaatio tullut osoitettua. :) Ai niin, aivan unohdin, että kaikki enemmistön harrastamat jutut (lihan syönti ja oluet) toki ovat lähtökohtaisesti "normaalia" ja kaikki muu "omituista ja epäilyttävää".
PoistaYhtä rautainen päätelmä on, että profiiliton on ilman muuta henkilö, jolla ei ole ystäviä ja sosiaalista verkostoa. Facebook-kavereiden määrähän se asian kertookin, kun siellä kaikki ihmiset, joilla on satoja "kavereita", voivat demonstroida näitä verkostojaan kaikille. Vielä kun otetaan mukaan wanha klassikko "sillä täytyy olla jotain salattavaa, kun ei täällä ole", niin saadaankin se kirsikka kakun päälle. Kukapa sitä nyt yksityisyydestään saisi välittää, kaikki vaan esille nettiin, vai onko sulla kenties jotain salattavaa?
On se Mark Zuckerberg melkoinen kaveri, kun on onnistunut luomaan nettipalvelun, jonka avulla voidaan samalla määritellä ihmisen sosiaalisuus sekä taipumus psykopatiaan ja sarjamurhiin. Nobelin palkinto olisi paikallaan. :)
Niin, mulla ei ole Facebook-profiilia. Olen siis melko varmasti epäsosiaalinen psykopaatti, joten pitäkääpä varanne!
Luin tuon saman uutisen ja aloin miettimään, että tämä touhu alkaa jo kohta muistuttaa tiettyjen ihmisryhmien vainoja joskus 30-40-luvulla.
PoistaItse lähdin aikoinani naamakirjasta siitä syystä, että en jaksanut päivittää koko maailmalle sitä mitä olen minäkin päivänä tehnyt ja syönyt, tai pitää yllä "ihmissuhteita" ihmisiin, joita en koskaan muutoin tapaa luonnossa. Toisekseen koko hommaan alkoi mennä päivästä niin paljon aikaa, että katsoin saamani hyötysuhteen siihen nähden sangen vähäiseksi.
Aika naurettavaa on se, että itse olet paljon tylymmin lempannut miehiä kuin yksikään noista kertomuksista. Oliko mies mukava, mutta sitten häntä ei kiinnostanutkaan jatkaa tutustumista sinuun? No voivoi, lueppas omia tekstejäsi, olet lempannut varmaan miljoonia miehiä, miksei miehet saisi tehdä sinulle samaa?
VastaaPoistaVeikkaisin, että jokainen YTM:nkin on saanut paljon pahempaa kohtelua naisilta, kuin yksikään tarinoistasi.
Kiitos Anonyymi, veit sanat suustani.
PoistaNo en ole vielä aivan sisäistänyt mentaliteettia, jolla näitä juttuja kirjoitetaan. Jonkinlaista melko kevyttä, vapaan tunnepohjaista tajunnanvirtaa näissä taitaa olla taustalla. Sellaisenaan ne ovat toki mielenkiintoisia ja voivat kertoa jotain naissukupuolen ajattelusta ylipäätään.
Hmm, itse olen ainakin ottanut sen asenteen, että jos nainen on töykeä ja epäkohtelias, niin totean vain, että enpä olisikaan tuollaista eukkoa halunutkaan. Hyvä, että käytöstapojen puute selviää jo alkumetreillä, niin voin siirtyä etsimään älykkäämpää seuraa. Nettideitit rupesivat osaksi kyllästyttämään siksi, ettei aina saanut vastausta asialliseen viestiin. Jos ei kiinnosta, niin voi sen kertoa kohteliaasti lyhyellä viestillä. Eivät naiset nyt niin paljon viestejä (asiallisia) saa, etteikö pientä viestiä ehtisi lähettää. Parastä tietenkin on, että kyseiset naiset etsivät itselleen komeaa herrasmiestä, mutta montaako sellaista kiinnostaa seurustella naisen kanssa, jonka sosiaalinen älykkyys on ameeban luokkaa (anteeksi, jos loukkasin ameeboja) =).
PoistaJoo, persoonallisuushäiriöstä on aika hankala parantua. Käsittääkseni ne saattavat helpottaa iän myötä, toisaalta sähän tiedostat oman häiriintyneisyytesi. Se on todella tärkeää terapian onnistumisen ja toipumisen kannalta ;-). Ehkäpä olisi kuitenkin parempi jättää tuntemattomien ihmisten diagnosointi sikseen, varsinkin kun ei ole koulutusta sen tekemiseen.
VastaaPoistaNäkisin persoonallisuushäiriöistä puhumisen tässä yhteydessä aivan naurettavana liioitteluna. tuskin näiden tekstien perusteella sellaista leimaa ainakaan voi antaa. mun mielestä alkuperäinen blogaus kuvastaa vain kirjoittajan elämäntilannetta ja sopii kyllä blogin otsikkoon. ja jos nyt joku mies teatterin baarissa tekeekin kirjoittajalle oharin niin sanoisin ett sekin sopii blogin otsikkoon..
VastaaPoistaMinua kiinnostaisi lisäksi tietää, kenet olen lempannut tylysti, kuten yllä on mainittu. Minä en ole esim. koskaan A) vetäytynyt totaaliseen radiohiljaisuuteen, kun mies on kysynyt, haluanko tavata toistamiseen B) vaihtanut miestä lennosta toiseen esim. baarissa C) lähettänyt miehen ystävälle viestiä hänen selkänsä takana yhteisen yön jälkeen. Jne. Mitä mielensä pahoittamiseen tulee, yksikään kirjoituksessa mainituista tapauksista ei ollut itsessään merkittävä, mutta kun tapauksia kertyy lyhyellä aikajänteellä useita, niillä alkaa olla kumulatiivinen vaikutus.
PoistaSe, että täällä blogissa arvostelen jonkun ulkonäköä tai luonnetta kovinkin sanankääntein, ei tarkoita sitä, että sanoisin samat asiat jollekin päin naamaa. Päinvastoin, kuten olen maininnut, en tosiaankaan haluaisi, että yksikään deittini vahingossa eksyisi lukemaan ei-niin-mairittelevia lausuntoja itsestään tähän blogiin, koska en halua pahoittaa kenenkään mieltä.
Nettiääliöt, kuten tuoreimman kirjoituksen nuorecas herrasmies, ovat asia erikseen. Viestini hänelle olivat kieltämättä ilkeitä, mutta ehkä tässä tapauksessa ansaittuja. Ensimmäinen vastaukseni miehelle oli asiallinen, mutta viesti ei näyttänyt menevän perille inboxiini saapuneesta viestitulvasta päätellen.
Niin, ihminen voi olla itsekeskeinen (terveestikin) omaamatta silti narsistista persoonallisuushäiriötä.
VastaaPoistaVilkasta keskustelua taas. Onnittelut vaan blogistille uudesta suhteesta minunkin puolestani.
VastaaPoistaOma näkemykseni keskustelusta on hieman kaksijakoinen. Toisaalta minusta 31v miehen jutut siitä, miten ainoastaan nainen voi "parantaa" hänen elämänsä, kuulostavat korvaani ihan Suoli24-palstan harhaisilta jorinoilta, joita siellä jauhetaan ketjusta toiseen. Olen täysin samaa mieltä siitä, että kyllä ensin pitää olla sinut itsensä kanssa ja osata elää yksin perusonnellista elämää ennenkuin voi alkaa parisuhdetta rakentaa terveeltä pohjalta. Ja tämän sanon ihan kokemuspohjalta, ja on varsin mahdollista, että olen viettänyt aikaa yksin häntäkin pidempään, eli turhaa puhua mitään "YTM siellä taas puhuu kun ei ymmärrä" -shaibaa.
Katkeruuden sen sijaan ymmärrän oikein hyvin (vaikka en itse ole koskaan sellaiseen vajonnut), eikä minua sinänsä nuo kommentit ollenkaan häiritse. Hyvähän se on, jos saa niiden avulla purettua pahaa oloaan. Maailma vaan ei ikävä kyllä ole mikään reilu paikka, joten paskoja juttuja sattuu ihmisille päivittäin.
Toisaalta minuakin hieman hymyilyttää tuo blogiteksti siitä, miten erityisen huonosti miehet ovat toistuvasti blogistia kohdelleet. Kerro nuo jutut kymmenellä (tai jopa sadalla) ja vielä pahempina versioina niin saat at-miehen kokeman kohtalon. Tässä valossa neuvosi katkerille at-miehille ovat hieman sama kuin pikkuvarpaansa murtanut neuvoisi halvaantunutta kävelemään, koska onnistuuhan tämä multakin. :)
Tässä on myös mielenkiintoinen juttu havaita miten toistuviin ikäviin asioihin reagoidaan. Blogisti purkaa monien naisten tavoin pahaa oloaan itkemällä ja luultavasti myös ystävilleen purkamalla. AT-miehellä taas ei ole ketään, jolle purkaa pahaa oloaan, ja suomalainen mies ei itke tai valita, hän kerää sisälleen hiljaista kiukkua ja vihaa, joka on sitten lievimmillään täälläkin nähtävissä (puretaan nettiin kun muualle ei voi). Tuo malli tulee ainakin itselläni jo kotoa, että suomalainen MIES ei p**k*le pillitä (kun rupesin miettimään, niin muistaakseni en ole kertaakaan itkenyt yli 25 vuoteen). Sen sijaan purraan hammasta ja sitten leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. :)
Kiitos onnitteluista :-)
PoistaEpäilemättä monella ihmisellä sukupuolesta ja markkina-arvosta riippumatta on takanaan paljon pahempia pettymyksiä ja kolhuja parisuhde- ja rakkausrintamalla kuin minulla (mm. narsistien ja väkivaltaisten puolisoiden uhrit ääriesimerkkinä jne. jne.). Koen kuitenkin hieman omituisena sen, että muut ihmiset määrittelevät puolestani, minkälaisestä käytöksestä olen oikeutettu pahoittamaan mieleni. Jos minulle tulee paha mieli esimerkiksi siitä, että mies lähettää yhteisen yön jälkeen selkäni takana viestin ystävälleni, minkä minä sille voin? Ehkä siitä ei sitten olisi saanut raportoida tässä blogissa.
Ehkä näin jälkikäteen tekstiä lukiessa lauseen "..miten pahasti minua on viime vuosina loukattu" olisi voinut muotoilla toisin, lähinnä siis käyttää jotain muuta ilmaisua tuon "pahasti" tilalla :-)
Kuten jo Indigolle kommentoin, tarkoitukseni ei ollut määrittää mistä sinä voit mielesi pahoittaa, vaan tuoda hieman perspektiiviä siihen missä mennään näiden katkerien at-miesten osalta. Omaan silmääni (ja nähdäkseni muidenkin) osa noista jutuista vaan oli aika "kevyitä" valituihin sanankäänteisiin nähden, joten siksi on ihan ymmärrettävää, että niistä on keskustelua virinnyt.
PoistaItselläni ei ainakaan koskaan ole ollut tarkoitus vähätellä toisten kärsimyksiä sillä, että itsellä menee vielä huonommin. Eivät surkeat asiat yleensä parane sillä, että niitä vertaa vielä surkeampiin. Itseäni ainakin ärsyttää "Älä nyt voivottele tuota neliraajahalvausta, sillä Intiassa on varmaan monia halvaantuneita, jotka elävät jossain slummissa. Täällä sinä sentään saat laadukasta hoitoa!"-logiikka. Toisaalta, täytyy myöntää, että omassa tilanteessani neljän vuoden yksinolo tuntuisi vielä aika siedettävältä. Ihminen kestää, kun on pakko kestää - ennenkuin se kuuluisa seinä tulee vastaan (itsestä kyllä välillä tuntuu, että olen mennyt siitäkin jo läpi =D)
VastaaPoistaTuohon Vaeltajan viestiin sen verran, että itse usein nautin yksinolosta, mutta viimeaikoina yksinolo on muuttunut yksinäisyydeksi. Vaikka olen ollut paljon pidempään yksin, niin vasta viimeiset seitsemän tai kahdeksan vuotta yksinäisyys on todella rassannut.
Hyvä huomio on mielestäni kanssa se, että naisilla on paremmat mahdollisuudet purkaa tuntojaan. Miehelle se puoliso on monesti se ainoa, jolle voi kertoa itseä painavista asioista. Jos sellaista ei ole, niin siinä sitten ollaan =). Noh, onneksi sentään kykenen silloin tällöin vajoamaan itsesääliin ja vetistelyyn. Väsymys, sänky ja yön pimeys ovat otollisia olosuhteita sellaiselle touhulle - humalatila auttaa myös asiaa =D. Samalla voi myös miettiä, että mitä hirveyksiä sitä onkaan tullut tehtyä edellisessä elämässä, kun on joutunut syntymään valkoiseksi heteromieheksi (kuten aikaisemmin olenkin todennut, niin homoseksuaalina ja/tai naisena tuskin tarvitsisi niin seuran puutetta valitella, tummat maahanmuuttajamiehetkin kuulemma vievät meiltä kaikki naiset X-D)
PS.
Neliraajahalvauksen "iloista" kiinnostuneille voin suositella Alejandro Amenábarin Meri sisälläni - elokuvaa.
En minä tarkoittanut, ettei blogisti saisi kirjoittaa noista tapauksista tai etteikö hän niistä voisi mieltään pahoittaa. Pointti oli lähinnä tuoda perspektiiviä siihen miksi jokunen mies saattaa olla katkera saamastaan kohtelusta ja vertailu tätä postausta vasten konkretisoi asiaa hieman. Lisäksi "surkeat asiat" ovat monesti suhteellisia ja yleisellä tasolla on mielestäni joskus ihan paikallaan herätellä esim. kaiken maailman pikkuasioista narisevia ihmisiä (koskee myös joidenkin at-miesten juttuja). Suomalaisilla menee maailman mittapuussa kuitenkin todella hyvin ja silti monet narisevat jatkuvasti ihan tyhjästä sen sijaan että olisivat kiitollisia saamistaan nallekarkeista.
PoistaUskoisin, että tässä kirjoituksessa muiden huomiota (ainakin omani) herätti juuri tuo "loukanneet pahasti" yhdistetynä siihen, miten kevyitä osa noista listatuista tapahtumista on. Se, ettei joku treffien jälkeen vastaa, on ihan arkipäivää samoin kuin valheilla siloteltu kielteinen vastaus. Samoin tuo mies, jonka äiti oli kuollut kummastutti. Selitys vaikutti varsin ymmärrettävältä ja muistelen bloggaajan kuitenkin epäilleen heti miehen valehtelevan. Mielestäni on todella erikoista (ja naurettavaa), jos joku todella noin vakavalla asialla alkaa tekosyitä naiselle vääntämään.
Yksinäisyydestä puhuttaessa tarkoitetaan puhujasta riippuen hieman eri asioita. Toiselle se on parisuhteen puuttumista ja toiselle se tarkoittaa, ettei sen lisäksi ole oikein muutenkaan läheisiä ystäviä (kavereita, sukulaisia jne.) joiden kanssa viettää aikaa ja jutella asioista. Vaikka itse olen viettänyt pitkiä aikoja yksin, on mulla aina kuitenkin ollut ystäviä ja sosiaalisia verkostoja, joten en ole itseäni kauhean yksinäiseksi useimmiten kokenut. Varmaan tilanne voisi olla toisenlainen, jos todella olisi täysin yksin vuodesta toiseen.
Itse en kyllä "osaa" itkeä, vaikka kuinka olisin mieli maassa, humalassa ja väsynyt. Oikeastaan en edes ole ajatellut koko asiaa ja se vain tuli mieleeni tämän blogitekstin juttujen tiimoilta. Mulle se ei vain kuulu aikuisen miehen tapoihin reagoida mielipahaan johtuen arvatenkin pitkälle mainitsemastani lapsuudessa saadusta indoktrinaatiosta.
Juu, pikkuasioista narisevia kannattaakin vähän herätellä. Lähinnä kait pointti oli, että ihmisille tapahtuu hirveitä asioita, mutta ei ne sillä parane, että niitä verrataan johonkin vielä hirveämpään. Aina löytyy joku, jolla menee vielä huonommin. Myönnetään, että jotkin bloginpitäjän loukkaantumisistä ovat sellaisia, että itse en enää niistä jaksaisi pahemmin hernettä nenuun vetäistä. Kerran muuten yksi YTN voivotteli minulle, että on niin vaikeaa löytää miestä. "Reppana" pelkäsi jäävänsä vanhaksi piiaksi. Teki kyllä kieltämättä mieli tiuskaista, että "nainen, nyt se leipäläpi kiinni!". Muutenkin tiedän naisia, jotka saavat paljon anteeksi sillä, että ovat, noh, nuoria naisia. Mutta minkäs teet.
PoistaItselläni on kyllä kavereita ja ystäviä, jotka lievittävät yksinäisyyden tunnetta. Työ ja opinnot auttavat myös viemään ajatuksia muualle. Ehkä yksinäisyyden tunne on pahimmillaan näin lomalla, ja kun lähes kaikilla kavereilla on menoja ja omia kiireitä. Muutenkin kaveriporukassani kaikki, paitsi minä ja pari muuta ATM:ää, seurustelevat. Parilla on jo lapsiakin.